Noin 1000 sähköliittolaista päiväksi lakkoon – irtisanomissuojan heikennys tyrmättävä porukalla

Lakolla vastustetaan hallituksen kaavailemaa lakiesitystä, joka heikentäisi alle 20 työntekijän yrityksissä työskentelevien irtisanomissuojaa.

Sähköalojen ammattiliitto ry:n hallitus on julistanut noin 150 isolla teollisuusalan työpaikalla työskentelevät Sähköliiton jäsenet poliittiseen lakkoon ensi keskiviikkona 3. lokakuuta. Lakkoon osallistuu lähes tuhat sähköalan työntekijää liiton useilta sopimusaloilta yhdessä Teollisuusliiton kanssa. Lakon piirissä ovat ne työntekijät, joiden työvuoro alkaisi 3.10. Lakon ulkopuolella ovat ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävät työt.

Puheenjohtaja Sauli Väntin mukaan Sähköliitto ei voi hyväksyä työntekijöiden työsuhdeturvan heikentämistä minkään kokoluokan yrityksissä.

– Työntekijävihamielinen hallitus on toimillaan heikentänyt suomalaisen työntekijän asemaa. Tämä irtisanomissuojan heikentämisyritys on viimeinen niitti, Väntti arvioi.

Lakkoon osallistuu muun muassa Mayer Turun, Outokumpu Stainlessin, SSAB Europen ja UPM-Kymmenen työntekijöitä.

Sähköliitto panee toimeen poliittisen lakon samana ajankohtana myös 15 suurimmalla elintarvikealan teollisuustyöpaikalla yhdessä SEL: in kanssa.

Sähköliitto tulee tarvittaessa tekemään päätöksiä uusista poliittisista työtaistelutoimista, ellei hallitus peräänny lakiesityksestään.