Yli kolmannes testatuista sähkölaitteista pois markkinoilta viime vuonna

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes määräsi yrityksiä poistamaan markkinoilta yhteensä 118 vaarallista sähkölaitetta vuonna 2020. Eniten puutteita oli latureissa, muuntajissa ja erilaisissa led-valaisimissa. Samat tuoteryhmät toistuvat vuodesta toiseen vaarallisimpien tuotteiden listalla, mikä osoittaa, etteivät valmistajat ja maahantuojat aina varmista riittävän huolellisesti laitteiden turvallisuutta.

Tukes valvoo markkinoilla olevia sähkölaitteita sekä kivijalkakaupoissa että verkkokaupoissa. Tarkastajat tekivät viime vuoden aikana valvontakäyntejä yli 1200:an sähkölaitteita myyvään liikkeeseen. Käyntien määrä on vähentynyt viime vuosina, mikä viime vuonna johtui koronaepidemiasta ja pidemmällä aikavälillä valvonnan kohdistumisesta enemmän verkkokauppaan.

Tukes testautti viime vuonna 346 sähkölaitetta, ja tämän perusteella yli kolmannes eli 118 laitetta poistettiin markkinoilta. Vakavimmin vaaralliset 15 kerättiin takaisin käyttäjiltä. Vuonna 2019 näitä takaisinvetoja oli 19 ja sitä edellisenä vuonna 46.

Kuluttajat ostavat entistä enemmän sähkölaitteita Suomen ja EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista, joihin ei viranomaisten toimivalta ulotu. Kuluttaja joutuu itse vastaamaan seurauksista, jos tuote osoittautuu vaaralliseksi tai aiheuttaa vahinkoa.

Vastuu sähkölaitteiden turvallisuudesta on maahantuojalla, valmistajalla ja myyjällä. Viranomaisten tekemä sähkölaitteiden pakollinen ennakkotarkastus päättyi jo 25 vuotta sitten EU:n myötä.

Tarkempia tietoja markkinoilta poistetuista tuotteista löytyy Tukesin markkinavalvontarekisteristä. Vaaralliseksi epäilemästään tuotteesta voi ilmoittaa Tukesille verkkosivuilla olevalla lomakkeella.