Uusi työtaisteluvaroitus uusille työpaikoille teollisuudessa

Sähköliitto on tänä iltana jättänyt uuden työtaisteluvaroituksen, joka koskee tämän uutisen lopussa listattuja työpaikkoja 8.‒10. helmikuuta. Lakon piirissä ovat kyseisillä työpaikoilla työskentelevät Sähköliiton jäsenet, joihin noudatetaan teknologiateollisuuden tai kemian- ja kumiteollisuuden työehtosopimusta.

Teollisuusliitto jätti aiemmin tänään työtaisteluvaroituksen kyseisille 122:lle työpaikalle, koska työnantajapuoli ei ole suostunut ottamaan inflaatiota huomioon palkkaratkaisun mitoittamisessa.

Sähköliitto päätti myös Teollisuusliiton tapaan jatkaa aiemmin ilmoitettua ylityökieltoa 10. helmikuuta saakka. Sähköliiton ylityökielto koskee tammikuun loppuun saakka niitä sähköliittolaisia, joihin noudatetaan teknologiateollisuuden työehtosopimusta, ja helmikuun alusta myös Kemianteollisuus ry:n työehtosopimuksen piirissä olevia sähköliittolaisia. Viive johtuu siitä, että Sähköliiton ja Kemianteollisuus ry:n työehtosopimus on voimassa tammikuun loppuun saakka.

Teollisuusliitto ilmoitti lisäksi laajentavansa ylityökieltoa öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuteen.

Teollisuusliiton ja Sähköliiton lakko koskee alla olevia työpaikkoja:

  • Aurajoki Oy, Pirkkala
  • Aurajoki Oy, Saarijärvi
  • Aurajoki Oy, Aura
  • Aurajoki Oy, Turku
  • Aurubis Finland Oy, Pori
  • Bewi Raw Oy, Porvoo
  • Borealis Polymers Oy, Porvoo 
  • Cargotec Finland Oy, Kemi
  • Cargotec Finland Oy, Tampere
  • Cargotec Finland Oy, Hamina
  • EL-Kori Oy, Vääksy
  • Exel Composites Oyj, Joensuu
  • Helsinki Shipyard Oy, Helsinki
  • HUB Logistics Finland Oy, Hämeenlinna
  • HUB Logistics Packaging Oy, Kilpilahti
  • HUB Logistics Service Oy, Hyvinkää
  • ITA Nordic Oy, Puntala
  • ITA Nordic Oy, Kuru
  • ITA Nordic Oy, Närpiö
  • Kemira Chemicals Oy, Joutseno
  • Kemira Chemicals Oy, Kouvola
  • Kemira Chemicals Oy, Oulu
  • Kemira Chemicals Oy, Sastamala
  • Kemira Chemicals Oy, Vaasa
  • Kone Hissit Oy, Helsinki, Harkkoraudantie
  • Kone Hissit Oy, Helsinki, Aku Korhosen tie 
  • Kone Hissit Oy, Helsinki, Kaivokatu 
  • Kone Hissit Oy, Hyvinkää
  • Kone Hissit Oy, Hämeenlinna-Forssa
  • Kone Hissit Oy, Joensuu
  • Kone Hissit Oy, Jyväskylä
  • Kone Hissit Oy, Kokkola
  • Kone Hissit Oy, Kouvola
  • Kone Hissit Oy, Kuopio
  • Kone Hissit Oy, Lahti
  • Kone Hissit Oy, Lappeenranta-Imatra
  • Kone Hissit Oy, Mikkeli-Savonlinna-Joensuu
  • Kone Hissit Oy, Mikkeli-Savonlinna-Joensuu
  • Kone Hissit Oy, Oulu-Kajaani
  • Kone Hissit Oy, Pori
  • Kone Hissit Oy, Rauma
  • Kone Hissit Oy, Rovaniemi-Kemi
  • Kone Hissit Oy, Seinäjoki-Kokkola
  • Kone Hissit Oy, Tampere
  • Kone Hissit Oy, Turku
  • Kone Hissit Oy, Vaasa
  • Kone Industrial Oy, Hyvinkää
  • Konecranes Finland Oy, Joutseno
  • Konecranes Finland Oy, Hyvinkää
  • Konecranes Finland Oy, Hämeenlinna
  • Konecranes Finland Oy, Imatra
  • Konecranes Finland Oy, Joensuu
  • Konecranes Finland Oy, Jyväskylä
  • Konecranes Finland Oy, Kajaani
  • Konecranes Finland Oy, Kotka
  • Konecranes Finland Oy Service, Hyvinkää
  • Konecranes Finland Oy Service, Turku
  • Konecranes Finland Oy Service, Varkaus
  • Konecranes Finland Oy, Tampere
  • Konecranes Finland Oy, Vaasa
  • Konecranes Finland Oy, Vantaa
  • Konecranes Finland Oy Service, Kotka
  • Konecranes Finland Oy Service, Lohja
  • Konecranes Finland Oy Service, Rauma
  • Konecranes Finland Oy Service, Seinäjoki
  • Medisize Oy, Lehmo, Ensolantie
  • Medisize Oy, Lehmo, Lammintie
  • Metso Outotec Finland Oy, Tampere 
  • Metso Outotec Finland Oy, Lappeenranta
  • MSK Cabins Oy, Ylihärmä
  • Multimek Oy, Multia
  • Neste Oyj Porvoon jalostamo
  • Norrhydro Oy, Rovaniemi
  • Närko Finland Ab, Närpiö
  • Närko Oy Ab, Närpiö
  • Patria Aerostructures Oy, Halli
  • Patria Aviation Oy, Halli
  • Patria Aviation Oy Helicopters, Utti
  • Patria Aviation Oy, Linnavuori
  • Patria Aviation Oy Systems, Halli 
  • Patria Aviation Oy, Tampere
  • Patria Aviation Oy Aircraft, Tikkakoski
  • Patria Aviation Oy, Pirkkala
  • Patria Land Oy, Hämeenlinna
  • Patricomp Oy, Halli
  • Piristeel Oy, Kauhava
  • Polaria Oy, Mäntyharju
  • Purso AluCool Oy, Tervajoki
  • Purso Oy, Tervajoki
  • Purso Oy, Siuro
  • Purso Oy Sulatto, Kilvakkala
  • Purso-Tools Oy, Pori
  • Ruukki Construction Oy, Alajärvi
  • SSAB Europe Oy, Oulainen
  • SSAB Europe Oy, Raahe
  • SSAB Europe Oy, Akaa
  • Stig Wahlström Oy, Vantaa
  • Teollisuusoppilaitos (Kone Hissit Oy), Hyvinkää
  • Tevo Lokomo Oy, Poutkuriyksikkö, Turenki
  • Tevo Lokomo Oy, Tampere
  • Tibnor Oy, Järvenpää
  • Tibnor Oy, Raahe
  • Tibnor Oy, Seinäjoki
  • Tibnor Oy, Hyvinkää
  • Valmet Automotive EV Power Oy, Salo
  • Valmet Automotive EV Power Oy, Uusikaupunki
  • Valmet Flow Control Oy, Kemi
  • Valmet Flow Control Oy, Kouvola
  • Valmet Flow Control Oy, Lappeenranta
  • Valmet Flow Control Oy, Pietarsaari
  • Valmet Flow Control Oy, Vantaa
  • Valmet Technologies Oy, Tampere
  • Valmet Technologies Oy Fabrics, Tampere
  • Valmet Technologies Oy, Juankoski
  • Valmet Technologies Oy, Järvenpää
  • Valmet Technologies Oy Lahdesjärvi, Tampere
  • Valmet Technologies Oy, Lapua
  • Valmet Technologies Oy, Pori
  • Valmet Technologies Oy, Raisio
  • Valmet Technologies Oy, Rautpohja, Jyväskylä
  • Valmet Technologies Oy, Valkeakoski
  • Valmet Technologies Oy, Varkaus