← Takaisin Sähköliiton sivuille

Search
Close this search box.

Työtaistelutoimet jatkuvat teollisuudessa, kolmas lakkovaroitus uusille työpaikoille

Sähköliitto on tänään jättänyt uuden, järjestyksessä kolmannen toimipaikkakohtaisen työtaisteluvaroituksen teollisuuteen. Kolmipäiväinen lakko alkaa keskiviikkona 15. helmikuuta ja päättyy perjantaina 17. helmikuuta tämän uutisen lopussa listatuilla työpaikoilla.

Lakon piirissä ovat listan työpaikoilla työskentelevät Sähköliiton jäsenet, joihin noudatetaan teknologiateollisuuden tai kemian- ja kumiteollisuuden työehtosopimusta.

Teollisuusliitto on aiemmin tänään ilmoittanut jättäneensä työtaisteluvaroituksen kyseisille työpaikoille, koska osapuolet eivät ole päässeet sopuun uudesta työehtosopimuksesta ja palkankorotuksista.

Samalla aiemmin 10. helmikuuta päättyväksi ilmoitettu ylityökielto saa viikon jatkon. 17. helmikuuta päättyvä ylityökielto koskee kaikkia niitä sähköliittolaisia, joihin noudatetaan teknologiateollisuuden tai Kemianteollisuus ry:n työehtosopimusta.

Teollisuusliiton ja Sähköliiton kolmas lakkojakso 15.–17. helmikuuta koskee seuraavia työpaikkoja:

  • Abloy Oy, Joensuun tehdas
  • AGCO Power Oy, Generation
  • AGCO Power Oy, Linnavuori
  • Boliden Harjavalta Oy, Harjavalta
  • Boliden Harjavalta Oy, Pori
  • Boliden Kokkola Oy
  • Cupori Oy, Pori
  • Ensto Finland Oy
  • Finnsonic Oy
  • FSP For Surface Protection Oy, Turku, Sandvik
  • Ge Healthcare Finland Oy, Helsinki
  • High Metal Production Oy
  • HTT High Tech Technology Oy, Meyer Turku
  • Hydroline Oy
  • Kavika Oy
  • Kemppi Oy
  • Kesla Oyj, Ilomantsin tehdas
  • Kesla Oyj, Joensuu
  • Kesla Oyj, Kesälahti
  • Kojair Tech Oy
  • KWC Nordics Oy
  • LMG Finland Oy
  • Loval Oy
  • Lumene Oy, Espoo
  • Luvata Pori Oy, Pori
  • Marine Alutech Oy Ab, Teijo
  • Meyer Turku Oy
  • Meyer Turku Oy, alihankkijoiden työntekijät
  • Modulight Oy
  • MSK Plast Oy
  • NextPharma Oy, Tampere
  • Nokia Solutions and Networks Oy, Oulu
  • Norilsk Nickel Harjavalta Oy
  • Oras Oy, Isometsän tehdas
  • Pernotrans Oy
  • PJ-Metalli Oy, Tornio
  • Planmeca Oy, Herttoniemi
  • Ponsse Oyj Logistiikkakeskus
  • Ponsse Oyj, Nurmes
  • Ponsse Oyj, Vieremän tehdas
  • Ponsse Palvelukeskus, Hyvinkää
  • Ponsse Palvelukeskus, Ilomantsi
  • Ponsse Palvelukeskus, Joensuu
  • Ponsse Palvelukeskus, Jyväskylä
  • Ponsse Palvelukeskus, Kajaani
  • Ponsse Palvelukeskus, Kouvola
  • Ponsse Palvelukeskus, Mikkeli
  • Ponsse Palvelukeskus, Oulu
  • Ponsse Palvelukeskus, Rovaniemi
  • Ponsse Palvelukeskus, Seinäjoki
  • Ponsse Palvelukeskus, Tampere
  • Ponsse Palveluyksikkö, KuopioT
  • Prohoc Proactor Oy
  • Rani Plast Oy Ab, Teerijärvi
  • Rauma Marine Constructions Oy RMC Oy
  • Rautpohjan Konepaja oy
  • Reka Kaapeli Oy, Hyvinkää
  • Reka Kaapeli Oy, Keuruu
  • Reka Kaapeli Oy, Riihimäki
  • Robit Finland Oy Ltd
  • Sacotec Components Oy
  • Sartorius Biohit Liquid Handling Oy, Kajaani
  • Sartorius Biohit Liquid Handling, Helsingin toimipiste
  • Stera Technologies Oy, Kaavi
  • Stera Technologies Oy, Paimio
  • Stera Technologies Oy, Tammela
  • Stera Technologies Oy, Turku
  • Stera Technologies Oy, Vaasa
  • Teknos Oy Pitäjänmäki
  • Teknos Oy Rajamäki
  • Telakka-ja Rakennustyöt Tejara, Meyer Turun telakka
  • Telakka-ja Rakennustyöt Tejara, Pyhäranta
  • Telakka-ja Rakennustyöt Tejara, Rauman telakka
  • Telatek Works Oy, Taivalkoski
  • Teleste Oyj
  • Tikkurila Oyj
  • Trailer-Rigg Oy/ab, Kaskinen
  • Trailer-Rigg Oy/ab, Närpiö
  • Trailer-Rigg Oy/ab, Teuva
  • Valtasiirto Oy, Harjavalta
  • Valtasiirto Oy, Pori
  • Valtra Oy Ab, Suolahti
  • Wipro Infrastructure Engineering Oy, Salo
  • Wärtsilä Finland Oy, Vaasa
Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi