← Takaisin Sähköliiton sivuille

Search
Close this search box.

Teollisuusliitolta uusia lakkovaroituksia, Sähköliiton hallinto koolla illalla

Teollisuusliitto on tänään iltapäivällä jättänyt uudet lakkovaroitukset Teknologiateollisuuden työnantajat ry:lle sekä Kemianteollisuus ry:lle. Sähköliiton hallinto kokoontuu vielä tänä iltana tekemään omia päätöksiään.

Teollisuusliiton uudet lakkovaroitukset koskevat noin 120 toimipaikkaa teknologia- ja kemianteollisuudessa 8.–10. helmikuuta. Lisäksi liitto pidentää aiemmin ilmoittamaansa ylityökieltoa 10. helmikuuta saakka ja laajentaa sitä ensi yöstä lähtien koskemaan myös uusia teollisuuden aloja. Liitto ilmoittaa jatkavansa työtaistelutoimia, koska työnantajapuoli ei ole suostunut ottamaan inflaatiota huomioon palkkaratkaisun mitoittamisessa.

Sähköliitto jätti viikko sitten työtaisteluvaroituksen samoille teollisuuden työpaikoille kuin Teollisuusliitto 1.‒3. helmikuuta ja ilmoitti lisäksi saman tien alkavasta ylityökiellosta, joka alussa koskee niitä sähköliittolaisia, joihin noudatetaan teknologiateollisuuden työehtosopimusta, ja helmikuun alusta myös Kemianteollisuus ry:n työehtosopimuksen piirissä olevia sähköliittolaisia. 

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi