← Takaisin Sähköliiton sivuille

Search
Close this search box.

TEM siirtää Puolustuskiinteistöjä koskevaa lakkoa kahdella viikolla

Työministeri Tuula Haatainen on ilmoittanut työ- ja elinkeinoministeriön siirtävän Sähköliiton Puolustuskiinteistöt-liikelaitosta koskevaa työnseisausta kahdella viikolla. Lakon ja tukitoimien oli määrä alkaa maanantaina 30. toukokuuta. Nyt työtaistelutoimet on siirretty alkamaan aikaisintaan maanantaina 13. kesäkuuta kello 6.

Ministeri vetoaa siirtopäätöksessään siihen, että sovitteluun ei olisi jäänyt riittävästi aikaa, kun lakko kohdistuu yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin nykyisessä turvallisuustilanteessa.

Sähköliitto jätti 13. toukokuuta työtaisteluvaroituksen valtion liikelaitokselle Puolustuskiinteistöille. Kuukauden kestävä lakko koskee suoraan kymmeniä sähköliittolaisia, jotka ovat Puolustuskiinteistöjen palveluksessa, ja tukitoimien kautta tuhansia sähköliittolaisia sähköistys- ja sähköasennusalalla, energia-ICT-verkostoalalla sekä huolto- ja kunnossapitoalalla.

Työnantajapuoli Puolustuskiinteistöt on pitkien neuvottelujen päätteeksi yllättäen kieltäytynyt solmimasta työehtosopimusta Sähköliiton kanssa, ja jäsentemme työehdot ja edustus ovat vakavassa vaarassa. Ilman työehtosopimuksen antamaa suojaa sähköliittolaisten olisi mahdotonta vaikuttaa työehtoihinsa.

Työriitojen sovittelusta annetun lain mukaan työ- ja elinkeinoministeriöllä on mahdollisuus kieltää työnseisauksen toimeenpano enintään 14 vuorokaudeksi, mikäli yhteiskunnan elintärkeät toiminnot tai yleinen etu ovat vaarassa.

Edellisen kerran ministeriö on siirtänyt sähköliittolaisten työnseisauksen toimeenpanoa loppuvuodesta 2019. 

Facebook
Twitter
LinkedIn

Lue seuraavaksi