TE-palvelujen kuntakokeilu alkoi

118 kunnan alle 30-vuotiaat, maahanmuuttajat ja vieraskieliset TE-toimistojen ansiopäivärahaa saavat asiakkaat kuuluvat maaliskuun alusta kuntakokeilun piiriin. Yli kaksi vuotta kestävässä kokeilussa kaikkiaan noin kolmannes TE-toimistojen asiakkaista siirtyy kuntien asiakkaiksi.

Kuntakokeilussa selvitetään, voidaanko työnhakijoiden palveluja parantaa järjestämällä ne kuntien kautta ja päästäänkö näin nopeampaan työllistymiseen.

Kokeilukunnat vastaavat suuresta osasta TE-toimistolle kuuluvista tehtävistä ja antavat myös lausuntoja esimerkiksi työttömyyskassoille hakijan oikeudesta ansiopäivärahaan. Kun haet ansiopäivärahaa, lausunnon siis antaa kokeilukunta.

Jos kuulut kokeilun piiriin, saat tiedon asiasta kirjeellä tai TE-palvelujen Oma asiointi -osiossa, joka on käytössäsi, vaikka työnhakijan palvelusta vastaisikin kunta. Viestisi ja tietosi ohjautuvat sieltä kuntaan. Kuntakokeiluun kuuluvana työttömänä työnhakijana sinun tulee suhtautua kuntaan kuten TE-toimistoon: osallistu kunnan järjestämiin tapaamisiin ja noudattaa kunnan kanssa laadittuja suunnitelmia, jotta vältyt karenssilta.

Kuntakokeilu jatkuu vuoden 2023 kesäkuun loppuun.

25 kokeilualuetta ja 118 kokeilukuntaa löydät työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.