Sovittelukalenteri täynnä, kutsua ei ole tullut

Sähköliiton lakko teollisuudessa on kestänyt nyt runsaan viikon, ja sovittelurintamalla on ollut hiljaista. Ensi viikolle eli viikolle 51 valtakunnansovittelijan toimisto on varannut muita sovitteluita kaikille arkipäiville torstaita lukuun ottamatta. 

Sitten onkin jo jouluviikko, jolloin sovittelua tuskin käynnistetään.

Tilanne oudoksuttaa, sillä jo työ- ja elinkeinoministeriökin perusteli päätöstään siirtää Sähköliiton lakkoa sillä, että kiistakysymysten ratkaisemiseen ei jäisi muuten riittävästi aikaa. Kahden viikon ”aikalisän” aikana osapuolet kutsuttiin valtakunnansovittelijan toimistolle vain kahteen lyhyeen tapaamiseen, joista viimeisessä valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala totesi, ettei aineksia sovintoesitykselle ollut, eikä esittänyt uutta sovitteluaikaa.

Sähköliitto on esittänyt Teknologiateollisuus ry:lle, että osapuolet tekisivät teollisuuden sähkötyöntekijöiden asemasta ja edustuksesta työpaikoilla sopimuksen, joka ei ole työehtosopimus ja jonka vastineeksi Sähköliitto sitoutuisi työrauhaan tulevan sopimuskauden ajaksi. Työnantajajärjestö ei ole reagoinut, ei liioin sovittelijan toimisto.

Tätä ennen työnantajajärjestö lähetti jäsenyrityksilleen kiertokirjeen, joka sisälsi suosituksen, miten ne voisivat järjestää sähkötyöntekijöiden aseman ja edustajan. Kyse oli useita ehdollisuuksia sisältävästä suosituksesta, joka ei velvoita mihinkään ja jota Sähköliitto ei voi hyväksyä.