Sähköliitto ja Stora Enso alan toisina maaliin: yrityskohtainen työehtosopimus hyväksytty

Sähköliiton hallitus on tänään hyväksynyt Sähköliiton ja Stora Enson välisen yrityskohtaisen työehtosopimuksen. Neuvottelutulokseen osapuolet pääsivät eilen torstaina.

Sopimuskausi on 28 kuukautta: ensi vuoden alusta huhtikuun 2024 loppuun.

‒ Syntynyt ratkaisu turvaa sähköalan luottamusmiesten aseman Stora Enson toimipaikoilla ja määrittelee alan sähköliittolaisille työlainsäädäntöä huomattavasti paremmat työehdot, kuten tähänkin asti, toteaa Sähköliiton teollisuus- ja erityisalojen työehtoasiantuntija Mikko Korpinen.

Ratkaisun pohjana on käytetty nykyistä, tämän vuoden lopussa päättyvää Sähköliiton ja Metsäteollisuus ry:n välistä työehtosopimusta, ns. keltaista kirjaa.

Työehtosopimukseen sisältyvät korotukset ovat yhteensä hieman vajaat viisi prosenttia. Sopimus korottaa palkkoja 17 sentin yleiskorotuksella ja 18 sentin paikallisella erällä vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien ja saman verran vuoden 2023 helmikuun lopusta lähtien sekä 9 sentin yleiskorotuksella ja 9 sentin paikallisella erällä vuoden 2024 tammikuun puolivälistä lähtien.

Sopimuksen yksityiskohtaiset tekstimuutokset julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin.

Sähköliitto ja Stora Enso pääsivät alan toisina maaliin yrityskohtaisessa sopimisessa. Alan ensimmäisen yrityskohtaisen työehtosopimuksen solmivat Paperiliitto ja Stora Enso. 

Työnantajayhdistys Metsäteollisuus ry irtautui viime vuoden lopulla täysin työehtosopimustoiminnasta ja siirsi työehdoista sopimisen alan yritysten harteille. 

‒ Toivottavasti vastaavanlaisia ratkaisuja syntyy syksyn edetessä myös muihin alan yrityksiin, sanoo Sähköliiton vastaava sopimusasiantuntija Jari Ollila.