Lännen Median kysely: Kassanjohtajat lopettaisivat aktiivimallin

Lehtisitaatti

Kolme neljästä työttömyyskassojen johtajasta kannattaa aktiivimallin perumista. Tämä selviää Lännen Median tekemässä kyselyssä. Mallin säilyttämisen puolella on vain viisi prosenttia vastanneista. 21 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

– Aktiivimallin toimeenpano on aivan liian monimutkaista ja työlästä kaikille tahoille, ja varsinkin työttömän on aivan mahdotonta selvittää omaa tilannettaan, kommentoi Sähköalojen työttömyyskassan johtaja Tarja Ojala kyselystä kertovassa Lännen Median jutussa.

42 prosenttia vastanneista sanoo, ettei aktiivimalli ole edistänyt työttömien työllistymistä, ja 58 prosenttia ei ole varma, onko malli toiminut työllistymisen edistäjänä.

Huhtikuun alusta lähtien aktiivisuusehtoa voi kerryttää osallistumalla esimerkiksi kuntien ja ammattiliittojen järjestämään työllistymistä edistävään toimintaan. 89 prosenttia kassanjohtajista pitää näitä mahdollisuuksia hyödyllisinä. 11 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Lännen Media toteutti kyselyn puolentoista viikon aikana maaliskuun puolivälin molemmin puolin. Vastausprosentti oli 73. Kassanjohtajia on 26, ja heistä vastasi 19.