Kunniajäsenemme Matti Ahde on poissa

Ministeri Matti Ahde on kuollut. Eduskunnan puhemiehenä, SDP:n pitkäaikaisena kansanedustajana ja Veikkaus Oy:n toimitusjohtajana muistettu Ahde löytyy myös Sähköliiton jäsenrekisteristä harvinaisella kunniajäsenen statuksella. Kunniajäsenyys hänelle myönnettiin vuonna 1976, jolloin hän oli jo eduskuntaryhmänsä puheenjohtaja.

Koulutukseltaan Ahde oli sähköasentaja ja opiskeli lisää Työväen Akatemian kansankorkeakoulussa. Sähköasentajan työtä hän ehti tehdä vain muutaman vuoden, sillä yhteiskunnalliset tehtävät veivät aktiivisen nuorukaisen mennessään.

Sähköliiton Vasama-jäsenlehteen neljä vuotta sitten tehdyssä 70-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan Matti Ahde muisteli jo 50 vuotta täyttäessään tunteneensa eläneensä sadan vuoden edestä. Tämä johtui siitä, että hän oli jo tuohon mennessä ehtinyt olla niin monessa mukana. Vuonna 2011 hän siirtyi eläkkeelle eduskunnasta ja pääsi nauttimaan enemmän vapaa-ajasta, joka täyttyi muun muassa musiikki- ja urheiluharrastuksista.

Oulussa syntynyt Ahde olisi täyttänyt ensi maanantaina, joulun aatonaattona 74 vuotta. Vajaat kaksi vuotta sitten hänellä todettiin vakava sairaus, joka lopulta tänään vei hänet. Vielä tämän kuun alussa hän jaksoi osallistua tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle, hauraana pyörätuolissa tosin.

Sähköliitto ottaa osaa kunniajäsenensä omaisten suruun.