Työsuhteen päättyminen lomautusaikana
Jos työsuhteesi päättyy lomautusaikana, käy välittömästi työ- ja elinkeinotoimistossa esittämässä irtisanomisilmoitus ja toimita siitä jäljennös työttömyyskassaan. Irtisanomisajalta ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan, koska työnantaja on velvollinen maksamaan kyseiseltä ajalta palkan. Päivärahaoikeutta ei synny, vaikka irtisanomisaika kuluu ilman työntekovelvoitetta.
Irtisanomisilmoituksen lisäksi työttömyyskassaan pitää lähettää palkkatodistus, josta ilmenee irtisanomisajan palkka sekä mahdollisesti lopputilissä maksettu lomakorvaus pitämättömistä vuosilomapäivistä.
Työsuhteen päättäminen lomautusaikana
Työntekijä voi yhdenjaksoisesti 200 päivää lomautettuna oltuaan itse irtisanoa työsuhteensa niin, että hänen katsotaan menettäneen työnsä tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Vähintään 200 kalenteripäivää yhdenjaksoisesti lomautettuna olleella työntekijällä on työsopimuksensa irtisanoessaan oikeus saada palkka ilman työntekovelvollisuutta työnantajan noudatettavana olevalta irtisanomisajalta.