Jäsenyys

Sähköliiton jäsenmaksu vuonna 2012 on 1,4 % ennakonpidätyksenalaisesta tulosta.

Sähköliiton jäsenenä tärkein jäsenetusi on yleinen edunvalvonta ja toiminta työpaikoilla. Vain ammattiliiton jäsenenä voit täysimääräisesti vaikuttaa omien ammatillisten, oikeudellisten ja yhteiskunnallisten etujesi parantamiseen. Sähköliitto on myös merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Äänemme kuuluu kaikilla jäsenistömme elämään vaikuttavilla yhteiskunnan alueilla.

"Loimaan kassa" ei ole nuorenkaan työntekijän vaihtoehto. Se ei neuvottele sinulle palkkaa tai muitakaan työehtoja eikä huolehdi työturvallisuudesta! Vain ammattiliitto valvoo, että sopimuksia myös noudatetaan työpaikalla. Lisäksi saat ansioon suhteutettua päivärahaa mikäli joudut työttömäksi.

Tutustu myös liiton tarjoamiin laajoihin jäsenetuihin, joihin kuuluu muun muassa koulutusta, lomapaikkoja sekä vakuutus- ja polttoaine-etuja.